user_mobilelogo

 

Hyvä ulkosuomalaisjärjestö,

 

Terveiset maaliskuisesta Helsingistä!

Päivä on jo pidentynyt huomattavasti helmikuusta, vaikka oikeita kevään merkkejä ei ole vielä näkyvissä.
Suomi-Seurassa on parhaillaan kiirettä niin kevään järjestö- ja tiedotusavustusanomusten käsittelyssä, ulkosuomalaisparlamentin istunnon valmisteluissa kuin Suomi 100 -konsertin järjestelyissä. Istuntoon ehtii ilmoittautua ja lähettää aloitteita 16. maaliskuuta mennessä.
Avustusanomukset käsitellään johtokunnan kokouksessa huhtikuussa ja päätöksistä tiedotetaan hakijoille sen jälkeen.
Upea Suomi 100 Maailmalla -konsertti on nyt täydentynyt Ruotsista tulevilla esiintyjillä ja Italiasta saapuvalla juontajalla. Konsertti on Musiikkitalon konserttisalissa USP:n istuntoa edeltävänä päivänä, 15. kesäkuuta kello 18.  Konsertti on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla korkeatasoisia ja eri musiikintyylejä edustavia ulkosuomalaisia artisteja eri puolilta maailmaa.
Muistakaa ilmoittaa Suomi 100 -tapahtumista alueellanne meille Suomi-Seuraan ja Suomi 100 Maailmalla -tapahtumakalenteriin.
Ulkosuomalaiset halutaan mukaan Ylen järjestämiin kaikkien aikojen Juhannustansseihin juhannusaattona. Tarkoituksena on koota ennätysmäärä suomalaisia tanssimaan samaan aikaan.
Tansseista kerrotaan tiedotteessamme ja liitteenä on Ylen oma tiedote. Tiedotetta ja ylipäätään tietoa Juhannustansseista ei saa kuitenkaan julkaista – tässä vaiheessa Yle haluaa vasta koota tietoja ulkosuomalaisyhteisöiltä ja ulkosuomalaisilta, jotka haluavat osallistua näihin mahtaviin Juhannustansseihin.
Suomi-Seuran jäsenlehdestä Suomen Sillasta ilmestyy huhtikuun lopussa juhlanumero, joka on kaksoisnumero 90-vuotiaan Suomi-Seuran, 20-vuotiaan ulkosuomalaisparlamentin ja 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Ilmoitustilakyselyjä ottaa vastaan Petri Mahlberg: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358-(0)9-6841210.  Juhlanumero julkaistaan sekä painettuna että nettilehtenä.

 

Ulkosuomalaisparlamentin 20-vuotisjuhlaistuntoon ehtii vielä mukaan


Tervetuloa ulkosuomalaisparlamentin 9. istuntoon, joka on samalla 20-vuotisjuhlaistunto, 16. - 17. kesäkuuta 2017 Helsinkiin! Mukaan ehtii vielä jokainen ulkosuomalaisyhteisö, joka lähettää Yhteisön ilmoittautuminen -lomakkeen (keltainen lomake) allekirjoitettuna sihteeristöön 16.3.2017 mennessä. Myös uudet ulkosuomalaisyhteisöt, jotka hyväksyvät USP:n säännöt eli allekirjoittavat ratifiointilomakkeen ja lähettävät sen samalla sihteeristöön, ehtivät vielä mukaan.
Suomen juhlavuoden Yhdessä-teeman henkeen ja Suomi-Seuran 90-vuotisen taipaleen innoittamina kutsumme maailman kaikki ulkosuomalaisyhteisöt vaikuttamaan yhteisesti tärkeisiin, parannettaviin asioihin! Yhteisönne saa lähettää kokonsa mukaisesti 1-3 äänivaltaista edustajaa. Yhteisöjen lähettämien tarkkailijoiden lukumäärää ei ole rajoitettu. Tarkkailijat voivat seurata myös valiokuntien työtä ja kaikkia oheisohjelmia. Jokainen osallistuja täyttää oman Henkilön ilmoittautuminen -lomakkeen, jonka on oltava sihteeristössä viimeistään 4.5.2017.
Vaikka ette voisi lähettää osallistujia Helsinkiin, on hieno tapa osallistua istuntoon jättää aloite. Myös aloitteiden viimeinen jättöpäivä on 16.3.2017. Nekin jätetään allekirjoitettuna ja voidaan sähköpostittaa sihteeristöön.
Nuorison matka-avustusta istuntoon osallistumiseen hakeneille tiedotetaan päätöksistä maaliskuun loppuun mennessä.
USP:n kotisivu www.usp.fi > Istunto 2017 päivittyy koko ajan. Sieltä voi tulostaa kaikki lomakkeet, tarkistaa neuvoteltuja majoitushintoja ja oheisohjelmia alkaen seminaareista ja Helsingin kaupungin juhlavastaanotosta aina valokuvanäyttelyihin. Oheisohjelmat alkavat torstaina 15.6.2017. Lisäksi seitsemällä USP-alueella on Helsingissä istuntoon valmistava aluekokouksensa. Niiden aja ja paikat tiedotetaan osoitteessa: www.usp.fi > USP:n alueet ja myös USP-alueenne edustaja eli USP:n puhemiehistön jäsen tiedottaa niistä myöhemmin.
Mainostakaa myös kaikille ystäville ja tutuille torstai-illan Suomi 100 Maailmalla -konserttia (tietoa tässä tiedotteessa, lippuja voi jo ostaa).
Sihteeristö neuvoo mielellään: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai parlamenttisihteeri Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358-9-6841 2127.

 

Laki kirjeäänestyksestä lausuntokierroksella
 
Oikeusministeriö on valmistellut hallituksen esityksen eduskunnalle vaalilain muuttamisesta. Lakiesitys on lausuntokierroksella. Esityksen mukaan vaalilakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että ulkomailla pysyvästi asuvat äänioikeutetut (ulkosuomalaiset) ja vaalien aikaan ulkomailla tilapäisesti asuvat tai oleskelevat muut äänioikeutetut saisivat äänestää yleisissä vaaleissa kirjeitse.
Kirjeäänestyksen käyttöönotto parantaisi merkittävästi monien ulkosuomalaisten ja ulkomailla muutoin oleskelevien äänioikeutettujen mahdollisuutta äänestää. Kirjeäänestyksen käyttöönotto ei poistaisi voimassa olevan lain mukaista mahdollisuutta äänestää ennakkoon ulkomailla edustustoissa ja niiden toimipaikoissa.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. päivänä maaliskuuta 2018. Tällöin ulkosuomalaiset voivat äänestää kirjeitse jo eduskuntavaaleissa huhtikuussa 2019.
Ulkosuomalaisparlamentti ja sen sihteeristö Suomi-Seura ry vastaavat lausuntopyyntöön. Annetut lausunnot ovat julkisia lausuntokierroksen sulkeuduttua 17.3.2017, ja ne julkaistaan lausuntopalvelu.fi:ssä.
Kirjeäänestyslakiesitys on merkittävä äänestysvilkkautta tukeva askel. Ulkosuomalaisparlamentti on ajanut kirjeäänestysoikeutta ulkosuomalaisille yli 15 vuoden ajan.
Katso myös kotisivulla www.usp.fi Ajankohtaista-osiossa USP:n lehdistötiedote kirjeäänestyksestä 15.4.2016 sekä USP:n ja Suomi-Seuran Ehdotus eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle kirjeäänestyksen toteuttamisesta ja Ruotsin mallista, 31.10.2014. 

 

Suomi 100 Maailmalla -konsertin liput myynnissä 
 
Tervetuloa Suomi 100 Maailmalla -konserttiin Helsinkiin 15.6.2017 klo 18.00!
Upeassa Musiikkitalon Konserttisalissa on tarjolla korkeatasoista ulkosuomalaista osaamista! Konsertissa esiintyvät:
- laulajalegenda Eino Grön (USA/Suomi) www.einogron.fi
- viulisti Marielle Iivonen ja haitaristi Tony Iivonen (Ruotsi)
- jazzpianisti Karri Luhtala (Italia) - www.karriluhtala.com
- sopraano Maria Männistö (USA) ja ohjaaja Benjamin Mosse (USA) - www.hamara- twilight.com, www.mariamannisto.com
- huilutaiteilija Ulla Suokko (Peru) - www.ullasuokko.com
- Uusikuu-yhtye (Iso-Britannia, Saksa) ja Justice in Motion -tanssiteatteri (Iso-Britannia) –
   www.uusikuu.com, http://justiceinmotion.co.uk/k aiho-the-state-in-between/
Illan juontaa toimittaja-juontaja Ella Kanninen (Italia).
Suomi 100 Maailmalla -konserttilipun hinta on 35 €. Lippuja voi ostaa Ticketmaster-verkkokaupasta ympäri maailmaa. Suomessa lippuja voi lisäksi ostaa Musiikkitalon lipunmyyntipisteestä sekä kaikista Ticketmasterin toimipisteistä, Lippupisteistä ja R-kioskeilta.
Suomi 100 Maailmalla -konsertti Musiikkitalon tapahtumakalenterissa ja linkki Ticketmasterin verkkokauppaan:
https://www.musiikkitalo.fi/fi /tapahtuma/suomi-100-maailmall a-konsertti
Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A (Eduskuntataloa vastapäätä), 00100 Helsinki.
Konsertin järjestää Suomi-Seura ry.

 

Suomi-koulujen alueellisten koulutuspäivien avustusten haku käynnissä
 
Suomi-koulujen opettajien alueellisten koulutuspäivien avustukset on haettava maaliskuun loppuun mennessä. Hakulomake löytyy Suomi-Seuran kotisivuilta: http://suomi-seura.fi/fi/apura hat/avustukset-suomi-koulujen- alueellisille-koulutuspaeivill e
Lisätietoja: Maarit Hyvärinen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., +358-(0)9-68412138
 
 
Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät jälleen elokuussa Helsingissä
 
Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät järjestetään Helsingissä 1. - 2.8.2017. Ohjelma julkaistaan ja ilmoittautuminen avataan kevään aikana.
Lisätietoja: Maarit Hyvärinen, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., +358-(0)9-68412138
 
 
Katso Suomi-koulujen tervehdyksiä 100-vuotiaalle Suomelle
 
Suomi-Seuran, Ylen ja Suomi-koulujen yhteisprojekti 100-vuotiaan Suomen kunniaksi on lähtenyt upeasti käyntiin. Juhlavuoden aikana Ylen selkouutiset esittää eri puolilta maailmaa tulleita Suomi-koulujen tervehdyksiä 100-vuotiaalle Suomelle.
Tervehdykset esitetään ensin televisiossa Ylen uutiset selkosuomeksi -lähetyksessä ja sen jälkeen ne ovat katsottavissa sekä Ylen selkouutisten kotisivuilla että Facebookissa muun muassa Suomi-Seuran sivulla.
Tällä hetkellä tervehdyksiä on julkaistu kaksi ja ne tulevat Zürichistä ja Dubaista. Odotamme innolla, että pääsemme näkemään lisää näitä hurmaavia terveisiä Suomi-kouluista kaikista maanosista!
Videot ovat osoitteessa http://yle.fi/uutiset/osasto/s elkouutiset/
 
 
Satakielikuukausi juhlistaa äidinkieltä, monikielisyyttä ja kielellistä rikkautta -
Suomi-Seura mukana!
 
Aika: 17.3.2017 klo 15.00
Paikka: Suomen Kirjallisuuden Seuran juhlasali (Hallituskatu 1, Helsinki)
Vapaa pääsy, tervetuloa!
Suomi-Seura on mukana Suomessa vuosittain järjestettävässä Satakielikuukausi-tapahtumassa , joka on äidinkieltä, monikielisyyttä ja kielellistä rikkautta juhlistava erilaisista tapahtumista koostuva festivaali. Suomi-Seura ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura tuottavat yhteistyössä festivaalille amerikansuomalaisen sopraano Maria Männistön ja ohjaaja Benjamin Mossen esityksen HÄMÄRÄ – TWILIGHT, joka tutkii kielen merkitystä yksilön identiteetin rakentumisen kannalta. Maria Männistö ja Benjamin Mosse esiintyvät myös 15.6. järjestettävässä Suomi 100 Maailmalla -konsertissa. https://satakielikuukausi.org/ portfolio/hamara-twilight/
 

Suomi 100 Maailmalla

 

Suomen satavuotisen itsenäisyyden juhlavuosi on täynnä tekemistä ja kokemista – MYÖS SUOMEN RAJOJEN ULKOPUOLELLA. SUOMI 100 MAAILMALLA -hankkeen keskiössä ovat ulkosuomalaisten järjestämät juhlavuoden tapahtumat ja niistä tiedottaminen. Tervetuloa sivuillemme www.suomi-seura.fi/suomi100maa ilmalla
Tapahtumakalenterissa on jo yli sata tapahtumaa ympäri maailmaa. Tule mukaan ja ilmoita mitä teillä päin tapahtuu! Ideapankissa on juhlavuoden kuulumisia, ja esiintyjäpankista voit etsiä juhliisi ohjelmaa tarjoavaa esiintyjää tai tarjota niihin osaamistasi.
Suomi 100 Maailmalla on Suomi-Seura ry:n, Kirkon ulkosuomalaistyön ja Siirtolaisuusinstituutin yhteinen hanke, jota tehdään yhteistyössä ulkoasiainministeriön ja Merimieskirkon kanssa. Hanke on mukana valtioneuvoston kanslian Suomi 100 -ohjelmassa.
Muista myös jakaa juhlatunnelmat meidän kaikkien kanssa. Se onnistuu mainiosti kaikille avoimessa Facebook-ryhmässä: Suomi 100 Maailmalla. Ulkosuomalaisyhteisöt, muistakaa hyödyntää ryhmää tapahtumienne ilmoittelussa! https://www.facebook.com/group s/1572269349769778/
 
Suomi 100 Maailmalla -kalenterista poimittua
 
Tromssan ruijansuomalainen yhdistys - Norskfinsk forening i Tromsø ja Ruijan kveeniliitto järjestävät valokuvakilpailun ja näyttelyn, nimeltään Yhdessä-Yhessä-Sammen. Kilpailuun voi osallistua kuvilla, jotka liittyvät kveeneihin, norjansuomalaisiin ja/tai suomalaisiin Norjassa ja Pohjoiskalottialueella. Raati valitsee parhaat kuvat valokuvanäyttelyyn, joka on nähtävissä Tromssan museossa lokakuusta 2017 tammikuulle 2018. Lisäksi näyttelyyn valitaan vanhoja kuvia Ruijan suomalaisista, jotka ovat asuttaneet Ruijaa jo satoja vuosia. Valokuvakuvakilpailuun voi osallistua 31.3.2017 asti.
 
Fuengirolassa, Espanjassa Aurinkorannikon kuoro juhlii 40-vuotista taivaltaan juhlien samalla 100-vuotiasta Suomea 21.3. Kiitos vuosista -juhlakonsertilla. Aurinkorannikon kamarikuoron itsenäisyyden juhlavuoden pääkonsertti on 29.3.  Sofia-opistossa on 14.3. kaikille avoin kansalaiskeskustelu aiheesta 100 askelta Suomen tulevaisuuteen – Millainen Suomi on vuonna 2117? Seminaarin tulokset annetaan Aurinkorannikon suomalaisen koulun lukiolle huhtikuussa. Lukiolaiset työstävät niitä, ja päätösseminaari pidetään 11.11.2017.  Keskustelusarja liittyy Kansanvalistusseuran hankkeeseen Sata Askelta Suomen tulevaisuuteen. www.100askelta.fi
 
Seattlessa, Yhdysvalloissa Nordic Heritage Museumissa on nähtävillä Marimekko - With Love
-näyttely 9.7. saakka. Museossa vietetään 25.3. Kalevala reading -päivää ja 26.3. Kalevala Day Festivalia. Traveling Sauna saapuu museon pihalle 7. - 9.4. Kanteleensoittaja Ida Elina konsertoi Seattlessa huhtikuun lopussa useaan otteeseen eri paikoissa.
 
Suomi 100 ja Reformaatio 500 -juhlavuodet yhdistävä näyttely saapuu Hampurin Merimieskirkolle maaliskuun ajaksi. Näyttely toteutetaan yhteistyössä Saksan suomalaisen kirkollisen työn keskuksen (SKTK) kanssa. Kirkolla on kirjallisuusilta 27.4., jolloin kirjailijat Eppu ja Kurt Nuotio lukevat otteita uusista kirjoistaan ja johdattavat kuulijat kirjallisuuden ihmeelliseen maailmaan.
 
Melbournen Suomi-Seura järjestää Australian Suomi-päivät – Finnish Games 14. – 16.4. Tapahtumapaikka on Altonan Suomi-talo ympäristöineen. Ohjelmassa on kisailua sekä urheilun että kulttuurin saralla, hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa unohtamatta. Luvassa ovat myös legendaariset kisatanssit! Pääsiäiskisojen avajaiset käynnistävät samalla myös Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumakimaran.
 
Torshällan seurakunta Ruotsissa järjestää suomalaisen design-näyttelyn. Esillä on erilaisia suomalaisia design-tuotteita, kuten Iittalaa, Marimekkoa ja Aino & Alvar Aaltoa, jotta ne tulisivat tunnetuimmiksi myös toisen/kolmannen/neljännen polven ruotsinsuomalaisille sekä Ruotsissa asuvien ulkomaalaisten ja ruotsalaisten keskuudessa. Kirkon talolla on suomalainen perinneruokailta 30.3. ja suomalaisen kirjallisuuden näyttely 9. - 28.4.
 
Suomalaisen Naisen Päivät järjestetään Garderenissa, Alankomaissa 2.4.  Naistenpäivät on tarkoitettu kaikenikäisille suomalaisille naisille. Järjestelyistä vastaa Stichting Finnish Women´s Day -säätiö ja tapahtuma on järjestetty vuodesta 1988 alkaen.
 
Ranskan suomalainen evankelisluterilainen seurakunta viettää 20-vuotisjuhliaan Suomi100 kulttuuritapahtuman merkeissä Nizzassa, Ranskassa 8.4.
 
Muistakaa ilmoittaa juhlavuoden tapahtumanne kalenteriin:
http://suomi-seura.fi/suomi100 maailmalla/fi/tapahtumakalente ri/ilmoita-tapahtuma/
http://suomi-seura.fi/suomi100 maailmalla/fi/tapahtumakalente ri/
 
 
Sata leikkiä ja Leikkipäivä 2017
 
Osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa Leikkipäivä on koonnut sivulleen sata suosittua leikkiä ja kutsuu kaikenikäisiä suomalaisia leikkimään yhdessä: http://leikkipäivä.fi/sata-lei kkia/
Leikkipäivä-tempausta vietetään lauantaina 13.5.2017. Leikkipäivänä kuka tahansa voi järjestää oman riemukkaan leikkitempauksen joko samana päivänä tai toukokuun aikana.
Vinkkejä, käytännön ohjeita ja hyödyllistä materiaalia oman tapahtuman järjestämiseksi löydät osoitteesta: www.kokosuomileikkii.fi/jarjes ta-leikkitapahtuma/
 
 
Illallinen taivaan alla - kaikkialla
 
Illallinen taivaan alla – KAIKKIALLA leviää juhlavuoden kunniaksi nyt myös ulkomailla asuvien suomalaisten toimesta myös ulkomaille.
Päiviksi on valittu viikonloppu 25. - 27.8.2017. Silloin kuka tahansa voi rakentaa oman kutsuvierasillallisen minne tahansa yhteiseen kaupunkitilaan tai omaan kotiinsa ja tarjota paikkoja tuntemattomille sivuston kautta. Tänä iltana kaikki suomalaiset, myös ulkomailla asuvat, voivat kutsua paikallisia ihmisiä kotiinsa illalliselle juhlistamaan sadatta päivää ennen sataa.
Avataan ovi suomalaiseen ruokakulttuuriin ja syödään yhdessä!
http://illallinentaivaanalla.y hteismaa.fi/finnish-your-dinne r/
 
 
Onnittele Suomea
 
Tehdään yhdessä maailmanennätysmittainen onnittelu Suomelle! Posti kerää Suomessa asuvilta, ulkosuomalaisilta ja muilta Suomen ystäviltä nimiä juhlavuoden onnitteluun.
Onnittelu luovutetaan ennen itsenäisyyspäivää tasavallan presidentille. http://www.onnittelesuomea.fi/
 
 
Ulkosuomalaiset halutaan mukaan Ylen Juhannustansseihin
 
Suomen juhlavuoden kunniaksi Tanssin tiedotuskeskus on heittänyt Ylelle Koko Suomi tanssii
-haasteen.  Yle otti haasteen vastaan ja päätti rakentaa kokonaisen kampanjan tanssin ympärille. Kyseessä on yksi Ylen vuoden suurimmista tuotannoista, joka näkyy ja kuuluu kevään ja kesän aikana kaikkialla: tv:ssä, netissä, radiokanavilla ja sosiaalisessa mediassa.
Kampanja huipentuu juhannusaaton spektaakkeliin, viisituntiseen livelähetykseen, jossa juhlitaan yhdessä satavuotiasta Suomea. Tuolloin tanssitaan Suomen jokaisessa kolkassa uuden juhannusbiisin tahtiin kello 22.00.  Juhannusbiisi on nimekkään suomalaisartistin uusi levytys, joka julkaistaan keväällä.
Yle haluaa myös ulkomailla juhannusta juhlivat suomalaiset mukaan kaikkien aikojen juhannustanssiin! Onko sinulla tai yhdistykselläsi aikomus järjestää juhannusjuhlat? Jos on, niin ole yhteydessä Yleen mahdollisimman pian: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., +358-40-8302952 tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., +358-40-8691295.
Projekti on osa Suomi100-ohjelmistoa.
HUOM! Kampanja ei ole vielä julkinen – siksi siitä ei saa ilmoittaa mediassa, nettisivuilla tai somekanavissa, mikäli ne eivät ole suljettuja ryhmiä ja silloinkin pitää selkeästi kertoa, ettei tieto ole vielä julkista. Yle julkaisee kampanjan 12. huhtikuuta 2017!
 
 
Kaverille kanssa!
Suomi-Seuran jäsenyys juhlan kunniaksi!
 
Hanki juhlavuoden 2017 aikana uusia jäseniä Suomi-Seuraa ry:hyn ja saat jokaisesta hankitusta jäsenestä Suomi-Seuran tuotepalkintoja.
Kaikkien uusia jäseniä hankkineitten kesken arvotaan juhlavuoden lopuksi yllätyspalkinto!
Lähetä omat ja uuden jäsenen yhteystiedot Suomi-Seuraan osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Suomi-Seuran vuosijäsenmaksu on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa. Jäseninä olevien järjestöjen ja yhdistysten jäsenmaksut vaihtelevat jäsenmäärän mukaan.
Kysy lisää: puh. +358-(0)9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
Acquire a New Member to Suomi-Seura
 
We encourage you all to acquire a new member – or several of them – for Suomi-Seura ry (The Finland Society). We will give Suomi-Seura gifts for each new member you can acquire for us.
In the end of the year 2017 the winner of a special prize will be selected by drawing a lot among all of you who have acquired new members for us.
Send your and the new member’s contact information to Suomi-Seura to the address Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. The membership fee is 35 euros in 2017 and 17 euros for a member of the family living in the same address with the primary member. Membership fees for societies and organizations vary on the basis on the number of members. 
Inquiries: tel. +358-(0)9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Kahvit yhdessä? Fika tillsammans? Coffee together?
 
Haluatko kokoontua keskellä kauneinta Helsinkiä ystäviesi tai tuttujesi kanssa Suomi 100 Yhdessä
-hengessä? Suomi-Seura ry tarjoaa kahvit, Suomi-Seuran esittelyn ja tilavan kokoustilan käyttöönne!  Juodaan kahvit yhdessä!
Jos olet Suomi-Seuran jäsen, Suomi-Seurasta kiinnostunut ulkosuomalainen tai paluumuuttaja, tuo ystäväsi tai tuttavasi Suomi-Seuraan Helsingin Mariankadulle. Kokoustilaan mahtuu noin 20 henkeä ja tilan saa käyttöön kahdeksi tunniksi kerrallaan.
Lisätietoa: Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland, +358-(0)9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Varaukset Suomi-Seuran toimiston aukioloaikoina ma-pe 9:00 – 16:00.
 
Groups are welcome to visit Suomi-Seura
 
Do you wish to have a get-together or a meeting with your friends at Suomi-Seura’s office in the center of Helsinki? Suomi-Seura will provide coffee, a presentation on Suomi-Seura and a meeting room for your use.  Let’s have coffee together!
If you are a member of Suomi-Seura, an expatriate Finn - or one who has returned to Finland - interested in Suomi-Seura, bring your friends or acquaintances to visit us. The capacity of our meeting room is 20 people, and the space can be used for two hours at a time.
Inquiries: Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 00170 Helsinki, Finland, +358-(0)9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. Reservations can be made during our office hours, Monday – Friday 9 AM – 4 PM.
 
 
SUOMI-SEURAN INFOPÄIVÄT 2017
 
Paluumuuttaneiden keskustelutilaisuus
 
Paluumuuttaneiden keskustelutilaisuus järjestetään perjantaina 21.4.2017 kello 12 – 15.
Tilaisuus Suomi-Seuran paluumuuttajan infopäiviin osallistuneille ja asiasta kiinnostuneille kokoontua keskustelemaan ja jakamaan kokemuksiaan Suomeen muuttoon liittyvistä kysymyksistä. Osallistujilla on myös mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti paluumuuttoon liittyvistä ongelmistaan Suomi-Seuran neuvojien kanssa. Tilaisuus on maksuton.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 09 – 684 1210
 
Paluumuuttajan infopäivä
 
Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 11.8.2017 kello 10 – 14.                       Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna ulkomailta Suomeen palaaville ja
paluumuuttoa suunnitteleville kello 10 - 14. 
Päivän ohjelmassa on tietoiskuja paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä kuten maahanmuutto, terveydenhuolto, eläkkeet, verotus, työnhaku ja lasten koulunkäynti.
Tietoiskut: Suomeen rekisteröityminen, muuttotavarat, sosiaaliturva ja verotus Suomessa
Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin oppaisiin ja materiaaleihin.
Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, ei jäsenille 30 e.
Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.,
p. +358 – (0)9 – 684 1210.
 
Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä
 
Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivät järjestetään perjantaina 22.9.2017 kello 10 – 14. Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille muuttajille ja muuttoa suunnitteleville.  Päivän ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluontoiseen ulkomailla asumiseen liittyvistä asioista.
Tietoiskut:
klo 10.15 Sosiaaliturva ulkomailla asumisen tai väliaikaisen oleskelun aikana
klo 11.30 Verosopimusten vaikutus eläkkeiden verotukseen
Tilaisuudessa on mahdollisuus saada henkilökohtaista neuvontaa ja tutustua Suomi-Seuran kokoamiin muuttajan oppaisiin ja materiaaleihin.
Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 e, muille 70 e. Hinta sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan
Lisätietoa ja ilmoittautumiset: Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 09 – 684 1210
 
Neuvontapalvelusta henkilökohtaista neuvontaa
 
Suomi-Seuran neuvontapalvelu opastaa ulkomaille muuttavia, siellä asuvia ja Suomeen palaavia. Jos tarvitset henkilökohtaista neuvontaa liittyen sosiaaliturvaan, sairausvakuutuksiin, verotukseen ja eläkkeisiin tai muuttojärjestelyihin, tullisäännöksiin, lemmikkieläinten tuontiin yms. kysymyksiin, ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse.
Olet tervetullut myös toimistoomme, missä voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin.
Suomi-Seura ry, Mariankatu 8, 3. krs, 00170 Helsinki, p. +358-(0)9-684 1210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi
 
 
Lippu korkealle! -kysely ulkosuomalaisten liputuskäytännöistä
 
Suomi-Seuran järjestämä Lippu korkealle! -kysely ulkosuomalaisten liputuskäytännöistä oli auki helmikuun 2017 loppuun saakka. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden, Suomi-Seuran 90-vuotisjuhlavuoden ja ulkosuomalaisparlamentin 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kartoitimme maailmalla asuvien suomalaisten liputuskäytäntöjä. Kiitos kaikille vastanneille! Kyselystä on tekeillä kooste.
Ulkosuomalaisten oma liputuspäivä on pitkäaikainen toive, joka esitettiin myös vuosien 2012 ja 2015 parlamentti-istuntojen hyväksyminä päätöslauselmina.
Suomi-Seuran toiminnanjohtaja Tina Strandberg totesi kirjoituksessaan Ulkosuomalaiset ansaitsevat oman liputuspäivänsä 21.2.2017, että Ruotsissa asuvilla suomalaisilla on jo oma merkkipäivänsä Ruotsin kalenterissa, mutta Suomessa ulkosuomalaisten merkitystä ei ole vastaavalla tavalla huomioitu. "Maailmalla asuvat suomalaiset tekevät suomalaisuutta tunnetuksi ja muokkaavat positiivista Suomi-kuvaa: he ovat ansainneet oman liputuspäivänsä. Liputuspäivä olisi kunnianosoitus ulkosuomalaisten tekemälle vapaaehtoistyölle sekä symboloisi kaikkien suomalaisten yhteenkuuluvuutta - asuinpaikasta riippumatta.” (www.usp.fi > Ajankohtaista).
 
 
Suomi-Seura ry etsii vuokralaisia toimistotiloihin
 
Olemme uudelleenjärjestelleet toimistotilojamme keskellä kauneinta Helsinkiä osoitteessa Mariankatu 8 (00170 Helsinki) ja sen seurauksena on vapautunut toimistotiloja.
Ota yhteyttä ja kysy lisää: toiminnanjohtaja Tina Strandberg, puh. 09-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
In To Finland -palvelupiste uudistuu 

Kelan ja Verohallinnon yhteinen In To Finland -palvelupisteessä palvelee nyt myös Eläketurvakeskus. Yhteistyötä kokeillaan kevään 2017 ajan. Työeläkeasioihin perehtyneet asiantuntijat ovat paikalla perjantaisin klo 9–12 ja 13–16. Heiltä saa esimerkiksi työeläkeotteen ja tietoa työeläkevakuuttamisesta ja työeläkkeistä
Helsingin Kampissa sijaitseva In To Finland -palvelupiste on Kelan ja Verohallinnon yhteinen palvelupiste, missä neuvotaan Suomeen muuttavia sosiaaliturvaan ja verotukseen liittyvissä asioissa. Palvelupisteessä on mahdollista hakea Suomen sosiaaliturvaan kuulumista. Samalla voi hakea esimerkiksi verokorttia ja rakennusalalla pakollista veronumeroa. Lisäksi tilapäisesti Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset työntekijät voivat saada palvelupisteessä suomalaisen henkilötunnuksen.
In To Finland, Salomonkatu 17, A-porras, 2. krs, 00100 Helsinki, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Laadukkaat Pelicanin säilytystilat nyt Suomi-Seuran jäsenille edullisesti
 
Maasta toiseen muuttaessa tai kahdessa maassa asuessa turvallinen vuokravarasto voi helpottaa elämää ja olla myös taloudellisesti hyvä ratkaisu.  Pelican Self Storagella on 15 toimipisteitä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Säilytystiloja löytyy jokaiselle sopivassa koossa 1-30 m2. Kaikki tilat ovat lämmitettyjä, erittäin siistejä, valaistuja ja tarkoin valvottuja. Varaston vuokraamiseen ei tarvita mitään pantteja tai vakuuksia.
Pelican tarjoaa nyt Suomi-Seuran jäsenille 25 % alennuksen ensimmäisten neljän kuukauden vuokrasta. Seuran jäseniltä ei myöskään peritä lainkaan aloitusmaksua. Soita +358 (0)207 007 700, niin autamme oikean tilaratkaisun löytämisessä. Myös Suomi-Seuran neuvonta osaa kertoa Pelicanin palveluista ja ratkaisuista. Lue lisää tai lähetä tiedustelu: www.tilaakaikelle.fi tai email Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Lentoliikenne Poriin jatkuu huhtikuussa
 
Lentoliikenne Porin ja Helsinki-Vantaan välillä jatkuu huhtikuussa. Nextjet Sverige AB on aloittamassa liikennöinnin Porista maanantaina 24.4.2017.
Arkipäivisin Helsinkiin on kolme edestakaista vuoroa ja Tukholmaan kaksi edestakaista vuoroa. Lisäksi sunnuntaisin lennetään Porista molempiin kohteisiin yksi edestakainen vuoro.
Aikataulut on suunniteltu siten, että vaihtoyhteys sekä Euroopan että Aasian lennoille Helsinki-Vantaalta olisi mahdollisimman sujuvaa. www.finavia.fi
 
 
Norwegian avaa reitin Helsinki-Vantaalta Bulgarian Varnaan
 
Heinäkuun alusta lähtien Norwegianilla voi lentää suoraan Helsinki-Vantaalta Bulgariassa sijaitsevaan Varnaan. Norwegian lentää Helsingin ja Varnan välillä kerran viikossa lauantaisin 1. heinäkuuta alkaen.
Norwegian lisää lentoja Osloon ja Kööpenhaminaan. Helsingin ja Oslon sekä Helsingin ja Kööpenhaminan väliset lennot lisääntyvät 13 viikoittaiseen lähtöön.
Yhtiön suorat lennot Helsingistä Amsterdamiin alkavat huhtikuussa ja Pristinaan kesäkuussa.
 
 
Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa kotisivullamme
 
Voitte liittyä jäseneksemme ja maksaa jäsenmaksunne pankki- tai luottokortilla (Visa, Eurocard, MasterCard) internetissä kotisivuillamme www.suomi-seura.fi => Jäsenasiat=> Liittyminen
Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa kertoa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon. Tilinumerot, jäsenmaksujen määrät paikallisessa valuutassa ja paikallisten edustajien yhteystiedot löydätte kotisivuiltamme tai ottakaa yhteyttä Helsingin toimistoomme jäsensihteeriimme.
Suomi-Seuran henkilöjäsenen jäsenmaksu vuonna 2017 on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa.
Järjestöjäsenmaksut vuonna 2017 ovat: 115 euroa / alle 100 jäsenen järjestöt, 195 euroa /101 - 499 jäsenen järjestöt, 380 euroa / 500 - 999 jäsenen järjestöt ja 550 euroa / yli 1000 jäsenen järjestöt.
Muistattehan, että Suomi-Seura ry:n jäsenenä olevien yhdistysten ja järjestöjen jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäseniä. Jäsenetumme saadakseen henkilön on oltava henkilökohtaisesti jäsenemme.
Mikäli olet uusi jäsen tai olet pitänyt välivuotta jäsenmaksun maksamisessa, liity nyt Suomi-Seura ry:n jäseneksi!
 
Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi
 
Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.
 
Anokaa Suomi-Seuran ansiomerkit hyvissä ajoin
 
Suomi-Seura ry myöntää vuosittain ansiomerkkejä ulkosuomalaisyhdistysten ja -järjestöjen ansioituneille jäsenille kyseisten yhdistysten ja järjestöjen anomuksesta. Ansiomerkit ovat arvoiltaan pronssinen, hopeinen ja kultainen ansiomerkki, joiden myöntämiseen on erilaiset vaatimukset.
Voitte pyytää Suomi-Seuran toimistoa lähettämään teille ansiomerkkien anomuslomakkeen.
Ansiomerkit myöntää Suomi-Seuran johtokunta/työvaliokunta. Koska kokouksia on suhteellisen harvoin – ja kesällä ei ollenkaan - kannattaa anomuslomake pyytää ja palauttaa Suomi-Seuraan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta se ehditään käsitellä kokouksessa ajoissa. Ansiomerkkeihin kuuluvan kunniakirjan tekstaus sekä ansiomerkin ja kunniakirjan postitus maailmalle vievät myös aikaa.
Lisätietoja Suomi-Seuran toimistosta: p. +358-9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
Sutinat on myös Internetissä
 
Sutinat-tiedotteemme on luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa ”Ajankohtaista”. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit käydä lukemassa sen ja aiempiakin Sutinoita kotisivultamme.
 
Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa
 
Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!
 
Suomi-Seura ry ulkosuomalaisten edunvalvojana jo vuodesta 1927
 
Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi noin 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi
 
Seuraava Sutinat-järjestötiedote ilmestyy huhtikuun 2017 alussa
 
 
MAINOS
Löydä halvimmat lentohinnat Vertaa.fi-lentohausta
 
Suunnitteletko matkaa Suomeen?
Lentohinnat muuttuvat jatkuvasti ja uusia reittejä avataan, mutta mikä on halvin lento?
Katso eri lentoyhtiöiden lennot ja hinnat helposti. Vertaa.fi-lentohausta
Valitse matkustuspäivät, sopiva lento ja varaa heti.
 
MAINOS
Suomi-kiertomatkoja kesäkuussa 2017


100-vuotiaan Suomen kunniaksi on Suomi-Seura ry suunnittelut yhteistyössä Riikka Pajusen (Suomi-Seuran Matkatoimiston toimitusjohtaja vuosina 2007 - 2012) kanssa kaksi ainutlaatuista kiertomatkaa Suomessa kesäkuussa 2017. Lisätietoja: http://www.dooris.fi/finland
Matkoille on oma hinta Suomi-Seura ry:n jäsenille.
 
Unique Tours in Finland in June 2017
 
In honour of Finland’s centennial year 2017 Suomi-Seura ry (The Finland Society) and Riikka Pajunen (former Executive Director of the Finland Society Travel) have put together two unique tours in Finland in June 2017. Additional information: http://www.dooris.fi/finland
There is a special rate available for the members of Suomi-Seura ry.
 
Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai yhteisön tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 

Mariankatu 8, FI-00170 Helsinki, Finland, Tel: (+358-9) 684 1210, Fax: +(358-9) 6841 2140
http://www.suomi-seura.fi, e-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., Julkaisu SUOMEN SILTA Magazine