user_mobilelogo

Hyvä ulkosuomalaisyhteisö,
 
Suomessa nautitaan parhaillaan suorastaan kesäisestä säästä, sillä lämpötila on paikoitellen + 20 asteen paikkeilla.  Ainakin eteläisessä Suomessa kevät on jo lähes parhaimmillaan.
Huhtikuussa tuli Suomi-Seuraan 15 vuotta odotettu suuri uutinen, kun Suomen hallituksen kehysriihessä osoitettiin 1,12 miljoonan euron rahoitus kirjeäänestyksen valmisteluun vuosiksi 2018 – 2019.  Kirjeäänestys tulisi käyttöön vuoden 2019 eduskuntavaaleista alkaen. Kirjeäänestyksestä keskusteltiin myös huhtikuussa ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistön tapaamisissa.
Heinäkuussa järjestettävälle suomen kielen intensiiviselle kurssillemme voi vielä ilmoittautua. Tänä vuonna kurssilla on kuitenkin vain kaksi tasoryhmää eli suomea jo jonkin verran osaavat ja edistyneet.
Elokuun alussa järjestettäville Suomi-koulujen opettajien koulutuspäiville voi nyt ilmoittautua. Päivien teema on Tehtävä ulkomailla: Suomi-koulun opettajan osaaminen ja identiteetti. Mission possible.
Kesämatkaanne Suomeen suunnitellessanne muistakaa, että olemme mukana Porissa SuomiAreena-tapahtumassa 11. – 15.7.  Vaikka osa henkilökunnastamme on tuolloin Porissa, on toimistomme normaaliin tapaan auki kesällä kello 9 – 16.
 
Parhain terveisin
Suomi-Seura ry
 
 
Kirjeäänestyksen valmistelu alkaa

Suomen hallitus on huhtikuussa pitämässään kehysriihessä kohdistanut kirjeäänestyksen aloittamiseen yhteensä 1,12 miljoonan euron rahoituksen vuosiksi 2018 – 2019. Kirjeäänestys on suunniteltu otettavan käyttöön vuoden 2019 eduskuntavaaleista lähtien. Kirjeäänestyksen tarkoitus on parantaa ulkomailla asuvien ja tilapäisesti oleskelevien äänioikeutettujen äänestysmahdollisuuksia.
Kehysriihipäätöksen myötä oikeusministeriö voi aloittaa kirjeäänestyksen käyttöönottoon johtavan lainvalmistelun sekä tarvittavien tietojärjestelmien kehittämisen.
Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti ovat 15 vuoden ajan kampanjoineet kirjeäänestyksen sallimiseksi ulkosuomalaisille. USP:n istunnoissa kirjeäänestyksestä on laadittu päätöslauselmia vuodesta toiseen. 
Ulkosuomalaisten äänestysprosentti on tähän asti pysynyt noin 8 – 12 prosentissa. Syynä tähän ovat pääasiassa pitkät ja kalliit matkat äänestyspaikoille erityisesti pinta-alaltaan suurissa maissa.  Ulkosuomalaisia äänioikeutettuja on yli 242 000.
Ulkokansalaisten kirjeäänestys on käytössä ainakin 47 maassa, muun muassa Ruotsissa. Ruotsin ulkokansalaisten äänestysprosentti on kirjeäänestyksen käyttöönoton myötä noussut 8 - 10 prosentista viimeisimpien Ruotsin vaalien 41 prosenttiin.
Kuuntele mitä kirjeäänestyksestä kertovat USP:n Australian ja Aasian varapuhemies, Suomi Newspaperin päätoimittaja Risto Söder ja Tampereen yliopiston vaalitutkija Johanna Peltoniemi: YLE Radio 1:n ajankohtaisohjelma Leikola & Lähde (22.4.2016): http://areena.yle.fi/1-2369214
 
 


Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistö kokoontui Helsingissä
 
Ulkosuomalaisparlamentin puhemiehistön kevätkokous pidetiin Helsingissä 21. - 22. huhtikuuta. Sisäministeri Petteri Orpon tammikuussa 2016 lupaamasta työryhmästä ulkosuomalaisparlamentin aseman saattamiseksi lainsäädännön piiriin puhuttiin sisäministeriön Maahanmuutto-osaston osastopäällikön, ylijohtaja Jorma Vuorion kanssa. Sovittiin, että sisäministeriölle toimitetaan USP:n taustaa ja luonnetta taustoittava muistio, mikä hahmottaa sille lainmukaisesti kuuluvat tehtävät.
Eduskunnan puhemies Maria Lohela oli kutsunut puhemiehistön työlounaalle. Mukana oli eduskunnan kansainvälisten asiain osaston johtaja Katriina Kuusinen. Tapaamisessa keskusteltiin kirjeäänestyksen valmisteluun myönnetystä rahoituksesta ja eduskunnan ja ulkosuomalaisparlamentin itsenäisyyden juhlavuoden 2017 valmisteluista. Pääpaino oli USP:n roolissa ulkosuomalaisasioita edistävänä edunajofoorumina ja sen merkityksenä ulkosuomalaisten äänenä ja yhdyssiteenä Suomeen. Puhemiehistö esitti, että USP:n aseman virallistaminen ja turvaaminen olisi sovelias eduskunnan juhlavuoden 2017 päätös.
Itsenäisyyden juhlavuonna kokoontuu myös USP:n 20-vuotisjuhlaistunto 16. - 17.6.2017 Helsingin yliopiston päärakennuksen juhlasalissa. Alueidensa edustajina puhemiehistö tukee istuntoa edeltävän ulkosuomalaisen kulttuurin iltajuhlan 15.6.2017 suunnittelua.
Opetus- ja kulttuuriministeriön Yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osaston edustajien kanssa puhemiehistö keskusteli ulkosuomalaisten lasten ja nuorten kouluolosuhteista ja kielenopetuksesta. Kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston ylijohtaja Riitta Kaivosojan ja kulttuuriasiainneuvos Annika Söderlundin kanssa paneuduttiin Suomi-Seura ry:n, ulkosuomalaisjärjestöjen ja ulkosuomalaismedian tilanteeseen sekä rahoitukseen.
Ulkosuomalaisista kansainvälistyvien pk-yritysten apuna ja kulttuurisen asiantuntemuksen tuntijoina keskusteltiin työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltosen kanssa.
Lisää tietoa USP:sta: www.usp.fi, Facebook: Ulkosuomalaisparlamentti, sähköpostitse parlamenttisihteeri Sini Castrén: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. +358 9 6841 2127.
 
 
Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät 2016
 
Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät järjestetään Helsingissä 3. – 5.8.2016.
Päivien teema on Tehtävä ulkomailla: Suomi-koulun opettajan osaaminen ja identiteetti. Mission possible.
Koulutuspäivät järjestetään tänäkin vuonna Opetushallituksessa, osoitteessa Hakaniemenranta 6, 00530 Helsinki.
Suomi-koulujen opettajien koulutuspäivät tarjoavat jälleen innostavaa ja ajankohtaista asiaa! 
Koulutus kestää keskiviikkoiltapäivästä perjantai-iltapäivään. Osallistuminen edellyttää mukana oloa koko ohjelman ajan.
Koulutus on osallistujille maksuton. Majoituksen ja torstaipäivän lounaan osallistujat kustantavat itse. Ohjelmaan kuuluvat kahvit, iltaohjelmien tarjoilut ja perjantain voileipälounas ovat osallistujille maksuttomia. Alla on linkki alustavaan ohjelmaan, jota päivitetään. Lopullinen ohjelma lähetetään ilmoittautuneille lähempänä koulutuksen ajankohtaa.
Ilmoittautuminen koulutuspäiville tapahtuu alla olevan linkin kautta. Sitovat ilmoittautumiset on lähetettävä 16.6.2016 mennessä. Tiedustelut, mahdolliset peruutukset ja peruutuspaikkojen kyselyt osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse +358-(0)9-684 121 38.
Huom! Ilmoittautuminen on sitova. Peruuttamatta jääneestä ilmoittautumisesta veloitamme 50 euroa.
Ilmoittaudu tästä
Ohjelmaluonnos 27.4.2016
www.suomi-seura.fi – Suomi-koulut
 
 
Suomi-Seura ry:n Intensiivinen suomen kielen kurssi 2016
 
Aika: 18. - 29.7.2016
Kurssipaikka: Laajasalon opisto, Helsinki
Kurssi on tarkoitettu aikuisille (yli 18-vuotiaille).
Kurssilla opiskellaan suomen kieltä 50 tuntia kahdessa tasoryhmässä (suomea jo jonkin verran osaavat ja edistyneet).
Kurssin hinta on
- majoituksella Suomi-Seura ry:n jäsenille 995 € ja muille 1080 €
- ilman majoitusta Suomi-Seura ry:n jäsenille 710 € ja muille 790 €
HUOM! Kurssille voi edelleen ilmoittautua!
Lisätietoja kurssista ja ilmoittautumislomake: www.suomi-seura.fi/fi/seminaarit-ja-kurssit
 
Finland Society's Intensive Finnish Language Course 2016
 
Time: July 18 - 29, 2016
Place: Laajasalon opisto / Laajasalo Folk High School, which is located in a suburb of Helsinki, about 9 kilometers from the city center.
Our language course is specifically designed for descendants of Finnish emigrants over the age of 18. Foreign spouses and people who are interested in the Finnish language and Finland are also welcome to participate in the course.
Course contents: Finnish (50 lessons) taught by native Finnish teachers at two levels (intermediate and advanced)
Fee: The course fee
- with accommodation is 995 € for members of the Finland Society and 1080 € for non-members
- without accommodation 710 € for members of Finland Society and 790 € for non-members.
PLEASE NOTE! You can still register for the course!
For more information and the online application, please go to: www.suomi-seura.fi/en/seminars-and-courses
 
 
Liisa Oinosesta Suomi 100 Maailmalla -koordinaattori
 
Liisa Oinonen on aloittanut Suomi-Seura ry:n Suomi 100 Maailmalla -koordinaattorina. Hän on työskennellyt vuodesta 1998 lähtien Suomi-Seuran neuvontapalvelussa ja vastannut seuran jokavuotisesta suomen kielen kesäkurssista.
Suomi 100 Maailmalla on Suomi-Seura ry:n, Kirkon ulkosuomalaistyön/Kirkkohallituksen ja Siirtolaisuusinstituutin yhteinen hanke, ja se on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa (eli Suomi 100 -ohjelmaa). Hanketta tukevat myös ulkoasiainministeriö ja Merimieskirkko ry. Tavoitteena on saada kaikki 1,6 miljoonaa ulkosuomalaista mukaan itsenäisyyden juhlavuoden juhlintaan ja Suomi-viestintään. Hankkeen päätavoite on tiedottaa Suomen juhlavuodesta maailmalla, kannustaa ja tukea ulkosuomalaisyhteisöjä järjestämään tapahtumia yhdessä muiden toimijoiden kanssa ja kertomaan Suomesta omissa maissaan. Juhlavuosi on suunnattu monipuolisesti kaikenikäisille, ja sen teema on yhdessä tekeminen.
Olkaa yhteydessä Liisaan omista Suomi 100 -suunnitelmistanne ja hankkeistanne:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh. +358-9-6841210.
Suomi 100 Maailmalla -hankkeen kotisivuja rakennetaan parhaillaan. Sivuja odotellessa kutsumme teidät kaikki ajatusten vaihtoon avoimeen Suomi 100 Maailmalla - Finland 100 i Världen – Finland 100 Worldwide Facebook-keskusteluryhmään (Facebook: Suomi 100 Maailmalla).
Muistakaa myös kertoa juhlavuoden viralliselle Suomi 100 -toimikunnalle hankkeistanne: http://suomifinland100.fi/ ja http://suomifinland100.fi/info/
Suomi 100 -ohjelmaan valitut hankkeet saavat oikeuden käyttää valtioneuvoston kanslian virallista Suomi 100 -tunnusta omassa viestinnässään graafisen ohjeistuksen mukaisesti. Ohjelmahankkeet tulevat myöhemmin osaksi juhlavuoden ohjelmakokonaisuuden esittelyä Suomi 100 -verkkosivuilla. Ohjelmahanketta voi esittää kuka tahansa: yksityishenkilö, työryhmä, yhdistys, yritys tai julkisen sektorin edustaja.
Lisätietoja Suomi 100 -ohjelman valintakriteereistä ja hakuohjeet:
http://suomifinland100.fi/tehdaan-yhdessa/hae-mukaan/
 
Suomen Silta 2/2016 on luettavissa kotisivullamme
Suomen Silta 2/2016 on ilmestynyt nettilehtenä ja on luettavissa Suomi-Seura ry:n sivuilta www.suomi-seura.fi – klikkaa ”Suomen Silta -lehti” -palkkia tai klikkaa lehden kansikuvaa.
Jos luet lehteä tietokoneella, varmista, että käytät selaimesi uusinta versiota.
Lehden näet ja voit tulostaa PDF-versiona täältä:
https://www.lukusali.fi/publications/c4495666-d507-11e3-bbd5-00155d64030a


Suomen Silta/Finlandsbron 2/2016 är på vår webbsida
 
Läs Suomen Silta/Finlandsbron 2/2016 som nätversion på Finland-Samfundets webbsida www.suomi-seura.fi – välj “Suomen Silta -lehti” eller ”Finlandsbron” eller klicka på bilden.
Om du läser tidningen på en PC, försäkra dig om att du har den nyaste versionen av browsern.
PDF-versionen:
https://www.lukusali.fi/publications/c4495666-d507-11e3-bbd5-00155d64030a


Suomen Silta/Finland Bridge 2/2016 has been published on our homepage
 
You can read the Internet version of Suomen Silta/Finland Bridge 2/2016 on Suomi-Seura’s website www.suomi-seura.fi – click “Suomen Silta -lehti” or “Finland Bridge magazine" or click the photo of the cover.
If you use a PC to read the magazine, make sure that your browser is updated to the latest version.
You can read and print a PDF version here:
https://www.lukusali.fi/publications/c4495666-d507-11e3-bbd5-00155d64030a
 
 
Suomi-Seura ja USP Porin SuomiAreenassa heinäkuussa
 
Porin SuomiAreena järjestetään tänä kesänä 11. - 15. heinäkuuta. Tapahtuma järjestetään aina Pori Jazz -festivaalin aikaan. Suomen suurin yhteiskunnallinen tapahtuma on MTV3:n ja Porin kaupungin yhteistyö ja ylittänyt 10 vuodessa 60 000 kävijän rajan.
Tämän vuoden pääteemat ovat Suomalainen työ ja kansalaisjärjestötoiminta. Suomi-Seura ry. ja ulkosuomalaisparlamentti ovat SuomiAreenan Kansalaistorilla koko viikon. Keskiviikkona 13.7. tuomme MTV3:n Päälavalle Kansalaistorille vartin mittaisen Torivartti-shown Haluatko ulkosuomalaiseksi?
Tervetuloa tapaamaan meitä Porissa heinäkuussa!
 
 
Suomi-Seuran infopäivät vuonna 2016
 
Suomi-Seura ry järjestää infopäivät paluumuuttajille ja eläkepäiviä ulkomailla suunnitteleville. Tilaisuudet järjestetään Suomi-Seuran toimistossa Helsingissä (Mariankatu 8, 3. kerros, Kruununhaka).
Paluumuuttajan infopäivä järjestetään perjantaina 12.8. kello 12 – 16.                         
Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna ulkomailta Suomeen palaaville ja paluumuuttoa suunnitteleville.  Päivän ohjelmassa on tietoiskuja paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä kuten maahanmuutto, terveydenhuolto, eläkkeet, verotus, työnhaku ja lasten koulunkäynti. Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille maksuton, muille 30 euroa.
Eläkepäiviksi ulkomaille -infopäivä järjestetään perjantaina 23.9. klo 10 – 14.                           
Infopäivänä Suomi-Seuran neuvontapalvelu on avoinna eläkepäiviksi ulkomaille muuttajille ja muuttoa suunnitteleville. Ohjelmassa on tietoiskuja joko pysyvään tai sesonkiluontoiseen ulkomailla asumiseen liittyvistä asioista. Tilaisuuden hinta: Suomi-Seuran jäsenille 50 euroa, muille 70 euroa, hinta sisältää aamupalan, tietoiskut ja Eläkepäiviksi ulkomaille -oppaan
Lisätietoa ja ilmoittautumiset:
Suomi-Seuran neuvontapalvelu: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. +358 – (0)9 – 684 1210
 
 
Kansainvälinen nuorten leiri Rautavaaralla 13 – 16 -vuotiaille.
 
Metsäkartanon nuorisokeskus järjestää kansainvälisen nuorten leirin 31.7. - 12.8.2016 upean luonnon keskellä Rautavaaralla. Leirille ovat tervetulleita kaikki 13 – 16-vuotiaat nuoret.
Kahden viikon kielikylvyn aikana nautitaan Suomen kesästä, kansainvälisestä tunnelmasta sekä lukuisista sisä- ja ulkoilma-aktiviteeteista. Leirikielinä ovat englanti ja suomi.
Leirin hinta 543 € sisältää:
- Majoituksen 2 - 4 hengen huoneissa täysihoidolla
- Monipuolisen leiriohjelman
- Leiriohjaajan palvelut
Lisätietoa ja ilmoittautumiset:
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Puh. + 358 40 839 6354                     
 
 
Infopankki tukena kotoutumisessa
 
Infopankki.fi-sivustolle on koottu runsaasti tietoa elämisestä ja asumisesta Suomessa sekä suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen palveluista. Kela ja Infopankki ovat tuottaneet yhteistyössä palveluun mm. kattavan koostesivun Suomen sosiaaliturvasta.
Sivustolla on tietoa usealla kielellä.
Kansainvälinen sosiaaliturva käytännössä
Kelan etuudet oleskeluluvan saaneelle (englanniksi puhuttu video)
Infopankin kotisivu: http://www.infopankki.fi/
 
 
Tietoa Kelan etuuksista viittomakielellä

Kelan etuuksista on julkaistu uusia videoita viittomakielellä. Videot on tarkoitettu ensisijaisesti niille kuulovammaisille, joiden ensimmäinen kieli on suomalainen tai suomenruotsalainen viittomakieli.
Kelan viittomavideoilla kerrotaan perustiedot Kelan myöntämistä etuuksista ja niiden hakemisesta suomalaisella ja suomenruotsalaisella viittomakielellä. Videot on jaoteltu eri elämäntilanteen mukaan, esimerkiksi lapsiperheet, opiskelijat jne.
Videoklipit ovat lyhyitä ja informatiivisia, ja ne voidaan päivittää sujuvasti, kun lainsäädäntö muuttuu.  Viittomakielisen sivuston linkeistä pääsee tutustumaan yksityiskohtaisemmin eri etuuksiin sekä niiden hakutapoihin ja euromääriin.
http://www.kela.fi/web/sgn-fi
http://www.kela.fi/web/sgn-sv
 
 
Suomi-Seuran neuvontapalvelu palvelee
 
Suomi-Seuran neuvontapalvelu opastaa ulkomaille muuttavia, siellä asuvia ja Suomeen palaavia.
Jos tarvitset henkilökohtaista neuvontaa liittyen sosiaaliturvaan, sairausvakuutuksiin, verotukseen ja eläkkeisiin tai muuttojärjestelyihin, tullisäännöksiin, lemmikkieläinten tuontiin yms. kysymyksiin, ota yhteyttä neuvontapalveluumme puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse.
Olet tervetullut myös toimistoomme, jossa voit samalla tutustua erilaisiin muuttajan oppaisiin ja infomateriaaleihin. Toimistomme on avoinna arkisin kello 9 – 16.
Suomi-Seura ry, Mariankatu 8. (3. kerros), 00170 Helsinki, p. +358-(0)9-684 1210, info@suomi- seura.fi, www.suomi-seura.fi
 
 
Suomi-Seuran oppaita päivitetty
 
Suomi-Seura ry:n julkaisemat Muuttajan muistio ja muistilista, Matkaajan muistio sekä Takaisin Suomeen -opas on nyt päivitetty.
Näitä ja muita Suomi-Seuran kokoamia oppaita voit tilata ja ostaa seuran toimistosta, puh. +358-9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Olet tervetullut myös toimistoomme (Mariankatu 8, 00170 Helsinki) kello 9 – 16.
 
 
Senioripaluumuuttajan opas 2016
 
Suunnitteletko paluumuuttoa Suomeen eläkeikäisenä? Tarvitsetko neuvoa ja apua muuton suunnitteluun? Suomi-Seuran Senioripaluumuuttajan oppaaseen on koottu kattavasti tietoa paluumuuttoa suunnitteleville ulkosuomalaiseläkeläisille.
Opas päivitetään vuosittain lainsäädännössä tai muissa käytännöissä tapahtuvien muutosten mukaan.
Oppaassa käsitellään muun muassa seuraavia aiheita:
Suomen eläkkeiden hakeminen; eläkkeiden maksattaminen Suomeen; rekisteröityminen Suomessa asuvaksi; sairausvakuutus ja terveydenhuolto; verotus; eläkeläisten tuet ja etuudet; muuttotavaroiden tuonti Suomeen ja asunnon hakeminen Suomesta. Jokaisen aiheen yhteydessä on myös yhteystiedot, mistä saa lisätietoa joko sähköisesti tai puhelimitse. Oppaan loppuun on koottu seniori-ikäisen paluumuuttajan muistilista kaikista niistä asioista, jotka on hyvä hoitaa ennen muuttoa nykyisestä asuinmaasta sekä niistä asioista, jotka on hoidettava Suomeen muutettua.
Senioripaluumuuttajan opas on luettavissa Suomi-Seuran kotisivuilla osoitteessa www.suomi-seura.fi > neuvonta > seniorineuvonta.
Tulostettu Senioripaluumuuttajan opas lähetetään veloituksetta kaikkialle maailmaan. Voit pyytää oman kappaleesi lähettämällä sähköpostia osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai soittamalla puhelinnumeroomme +358 (0)9 684 1210.
 
 
Oppaita maailmalle muuttoon ja Suomeen paluuseen Suomi-Seurasta
 
Suomi-Seuran Neuvontapalvelusta on saatavilla monenlaisia oppaita avuksi Suomesta ulkomaille muuttoa, maasta toiseen muuttoa ja Suomeen paluuta helpottamaan. Suomi-Seuran kokoamia maaoppaita ovat Alankomaat-, Iso-Britannia-, Norja-, Saksa-, Ruotsi-, Australia-, Italia- ja Yhdysvallat-oppaat.
Muuttajan muistio ja muistilista sekä Matkaajan muistio -opasmonisteet ovat ilmaisia Suomi-Seuran henkilöjäsenille ja käsittelymaksua vastaan muille. Samoin Eläkepäiviksi Espanjaan, Portugaliin ja Ranskaan sekä Espanjasta Portugaliin muuttaville eläkeläisille kootut muistiot ovat saatavissa seuran jäsenille jäsenetuna. Eläkepäiviksi Espanjaan ja Eläkepäiviksi ulkomaille
-oppaat sekä Takaisin Suomeen -oppaat on päivitetty äskettäin.
Kaikkia Suomi-Seuran julkaisemia oppaita ja muistioita on saatavana myös sähköisessä muodossa.
Lisätietoja: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., www.suomi-seura.fi -> neuvonta, puh. +358-(0)9-6841210.
 
 
Hostellijärjestö on avannut jäsenten online-varausjärjestelmän
 
Suomen Hostellijärjestö on avannut jäsenten oman online-varausjärjestelmän hostelleihin. Hostellit.fi-varausjärjestelmän kautta jäsenet voivat varata majoituksensa alennettuun hintaan.
Varatessaan huoneen Hostellit.fi:n kautta Suomi-Seura ry:n jäsenet saavat 10 % jäsenalennuksen majoituksesta jo varausta tehdessään.  
Suomen Hostellijärjestö on samalla uusinut kotisivunsa, missä jäsenedut ja jäsenyys ovat aiempaa paremmin esillä. Hostellit.fi:n verkkokaupasta voi myös ostaa jäsenhintaisia kansainvälisiä hostellikortteja.
Ulkomailla kansainvälisellä hostellikortilla saa 10 % alennuksen majoituttuessa Hostelling International -verkoston hostelleihin. Kansainvälisen hostellikortin hinnasta Suomi-Seuran jäsenet saavat viiden euron alennuksen.
HI-hostelleja on kautta Suomen noin 50.
Suomen Hostellijärjestö:
www.hostellit.fi
?Puh. +358-45-7733-2947
 
 
F-Securelta jäsenetu Suomi-Seuran jäsenille
 
Katso lempisarjasi netissä ilman maarajoituksia. F-Secure on suojannut kymmeniä miljoonia ihmisiä digitaalisilta uhilta maailmanlaajuisesti yli 25 vuotta.
F-Secure myöntää Suomi-Seuran jäsenille 25 prosentin alennuksen Freedome VPN ohjelmistosta joka takaa turvallisen netin käytön missä tahansa Wi-Fi verkossa ja mahdollistaa maarajoitusten kiertämisen
https://campaigns.f-secure.com/freedome/affiliate/fi_FI/suomiseura/
 
 
Matkat maailmalle räätälöityinä Suomi-Seuran Matkatoimistosta
 
Kevätaurinko paistaa, ja nyt on sopiva ajankohta miettiä tulevia lomia ja suunnitella matkoja kesäksi, syksyksi ja ensi talveksi.
Kesällä Eurooppa tarjoaa mahtavia seikkailuja, ja pitkät lentomatkat eivät rasita.
Yhdysvallat ja Kanada ovat perinteisiä kesäsuosikkeja; miten olisi lomamatka yhdistettynä sukulaisvierailuun? Amerikassa on paljon opastettuja bussimatkoja, omatoimisia autokiertomatkoja ja mahtavia yhdistelmämatkoja; kaikki erikoishinnoilla. Kestosuosikkeja ovat New York, Florida, Kalifornia ja Havaiji. Vancouver ja Kalliovuoret ovat kesällä/syksyllä parhaimmillaan.
Syksyllä Aasian lämpimät kohteet houkuttelevat: edulliset hinnat, hyvä ruoka ja tasokkaat hotellit.  Karibialla on lukuisia saaria ja jokaiselle löytyy varmasti sopiva
kohde; jokainen saari on omaleimainen. Miten olisi kiertomatka Vietnamissa tai yhdistelmämatka Costa Ricassa?
Pohjoisen pallonpuoliskon syksy ja talvi ovat Australiassa ja Uudessa-Seelannissa parasta matkustusaikaa.
Nyt löytyy uusia reittejä ja tosi hyviä tarjouksia, kun matka varataan ajoissa. Räätälöimme teille parhaimmat matkat!
Ennen kesälomia kannattaa miettiä tulevia matkoja. Lyhytkin lomamatka piristää aina.
Avustamme teitä kaikissa matkoihin liittyvissä asioissa, yksittäin tai ryhmässä. Myös seuroille ja yhdistyksille räätälöimme sopivia matkakokonaisuuksia erikoishinnoilla; pyytäkää meiltä tarjous!
Vielä löytyy vapaita paikkoja suomeksi opastetuille ryhmämatkoillemme:
Balatonin herkkuja ja viinejä, 5 pv, lähtö 1.10.2016, alk. € 1085
Gardajärvi, Venetsia ja Verona, 5 pv, lähtö 12.10.2016, alk. € 1150
Madagaskarin-kiertomatka, 11 pv, lähtö 27.9.2016, alk. € 3090
Kiina – Laos – Thaimaa, 15 pv, lähtö 28.10.2016, alk. € 3650
Australian-kiertomatka, 16 pv, lähtö 25.11.2016, alk. € 5660
Odotamme yhteydenottoanne sähköpostilla, puhelimella tai tervetuloa toimistoomme keskustelemaan tarkemmin matkatoiveistanne.
Tutustu netissä tarjontaamme: www.suomiseuranmatkat.fi
Suomi-Seuran Matkatoimisto palvelee osoitteessa Aurorankatu 11 A 1, 00100 Helsinki, heti Eduskuntatalon takana. Avoinna arkisin klo 9 – 17.
Puhelin: 09-74228800 tai sähköposti: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
 
 
Finnairin suora reitti avattu Helsinki-Vantaalta Edinburghiin
 
Helsinki-Vantaalta on avattu uusi reitti Skotlantiin. Finnair aloitti lennot Edinburghiin 18. huhtikuuta, ja lennot jatkuvat lokakuun lopulle saakka. Helsingistä pääsee Edinburghiin suorilla lennoilla kolme kertaa viikossa.
Finnairin uuden lentoyhteyden ansiosta Skotlannista matkustavilla on käytössään Helsinki-Vantaan erinomaiset Aasian-yhteydet. Helsinki-Vantaalta pääsee suorilla reittilennoilla 17 Aasian-kohteeseen vuonna 2016. www.finavia.fi
 
 
Lufthansa avaa lentoyhteyden Ivaloon
 
Lapin lentotarjonta kasvaa jälleen, kun Lufthansa aloittaa suorat reittilennot Frankfurtista Ivaloon talvikaudella 2016–17. Lufthansa aloittaa Ivalon-lennot talvisesongin kynnyksellä 17. joulukuuta. Lennot lennetään lauantaisin aina maaliskuun 25. päivään asti.
Kyseessä on jo kuudes suora kansainvälinen lentoreitti Lappiin. Aiemmat kohteet ovat Kittilä ja Rovaniemi.
Ensimmäisenä Lufthansa avasi Münchenin ja Kittilän välisen reitin viime talvikaudelle. Reittiä lennetään myös ensi talvena, ja suuren kysynnän vuoksi Lufthansa on tuplannut lentojen määrän.
Frankfurtin ja Ivalon väliset lennot aiotaan lentää A319-konetyypillä.
Vastikään uusista reiteistä Lappiin ilmoittivat myös saksalainen lentoyhtiö Germania (Berliini–Rovaniemi ja Düsseldorf–Kittilä) sekä brittiläinen Monarch (Lontoo–Kittilä ja Manchester–Kittilä).
Viime vuosi oli Lapin lentoasemilla voimakkaan kasvun aikaa, jolloin matkustajamäärä nousi yli kokonaisuudessaan yli miljoonan. Kansainvälinen matkustajamäärä Lapissa kasvoi alkuvuonna 25,4 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan nähden. www.finavia.fi
 
 
Jäsenmaksut voi maksaa kotisivullamme
 
Vuoden 2016 jäsenmaksun voi maksaa nyt pankki- tai luottokortilla kotisivujemme kautta:
www.suomi-seura.fi => Jäsenasiat => Liittyminen/Jäsenmaksun maksaminen. Tällöin lähetämme jäsenkortin maksun kirjauduttua tilillemme, mikäli emme ole jo lähettäneet teille laskua, jossa on irroitettava jäsenkortti samassa lomakkeessa.
Suomi-Seuran henkilöjäsenen jäsenmaksu vuonna 2016 on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa.
Järjestöjäsenmaksut vuonna 2016 ovat: 115 euroa / alle 100 jäsenen järjestöt, 195 euroa /101 - 499 jäsenen järjestöt, 380 euroa / 500 - 999 jäsenen järjestöt ja 550 euroa / yli 1000 jäsenen järjestöt.
Muistathan, että Suomi-Seura ry:n jäsenenä olevien yhdistysten ja järjestöjen jäsenet eivät ole henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäseniä. Jäsenetumme saadakseen henkilön on oltava henkilökohtaisesti jäsenemme.
Niin henkilökohtaisella kuin järjestön jäsenmaksulla tuet Suomi-Seura ry:n sekä ulkosuomalaisparlamentin työtä ulkosuomalaisten puolesta. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Jäsenmaksullasi saat Suomen Silta -lehden, alennuksia palveluistamme ja erilaisista välittämistämme tuotteista.
Mikäli olet uusi jäsen tai olet pitänyt välivuotta jäsenmaksun maksamisessa, liity nyt Suomi-Seura ry:n jäseneksi ja saa viime vuoden kaksi viimeistä Suomen Siltaa kaupanpäällisiksi!
Voitte liittyä jäseneksemme ja maksaa jäsenmaksunne pankki- tai luottokortilla (Visa, Eurocard, MasterCard) internetissä kotisivuillamme www.suomi-seura.fi => Jäsenasiat=> Liittyminen
Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa kertoa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon. Tilinumerot, jäsenmaksujen määrät paikallisessa valuutassa ja paikallisten edustajien yhteystiedot löydätte kotisivuiltamme tai ottakaa yhteyttä Helsingin toimistoomme jäsensihteeriimme.
 
 
Suomi-Seuran jäsenmaksut voi maksaa myös jäsensihteereille
 
Muistattehan, että Suomi-Seuran jäsenmaksun voi maksaa joissain maissa myös jäsensihteereillemme ja edustajillemme. Heidän tietonsa löytyvät nettisivuiltamme www.suomi-seura.fi (jäsenasiat) ja Suomen Sillan numeroista 3/2015 ja 6/2015, mistä löytyvät myös tilinumerot ja jäsenmaksujen määrät paikallisessa valuutassa.
Jos maksatte jäsenmaksunne suoraan pankkitilillemme, muistakaa ilmoittaa osoitteenne paikalliselle edustajallemme tai Suomi-Seuran Helsingin-toimistoon.
Voitte ottaa jäsenmaksua koskevissa kysymyksissä myös yhteyttä Suomi-Seuraan Päivi Kukkakorpeen: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Anokaa Suomi-Seuran ansiomerkit hyvissä ajoin
 
Suomi-Seura ry myöntää vuosittain ansiomerkkejä ulkosuomalaisyhdistysten ja -järjestöjen ansioituneille jäsenille kyseisten yhdistysten ja järjestöjen anomuksesta. Ansiomerkit ovat arvoiltaan pronssinen, hopeinen ja kultainen ansiomerkki, joiden myöntämiseen on erilaiset vaatimukset.
Ansiomerkkejä anotaan Suomi-Seuran toimistosta saatavalla lomakkeella. Ansiomerkit myöntää Suomi-Seuran johtokunta/työvaliokunta.
Koska johtokunnan/työvaliokunnan kokouksia on suhteellisen harvoin – ja kesä-elokuussa ei ollenkaan - kannattaa anomuslomake pyytää ja palauttaa Suomi-Seuraan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta se ehditään käsitellä kokouksessa ajoissa. Ansiomerkkeihin kuuluvan kunniakirjan tekstaus sekä ansiomerkin ja kunniakirjan postitus maailmalle vievät myös aikaa.
Lisätietoja Suomi-Seuran toimistosta: p. +358-9-6841210, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Jäsenten sähköpostiosoitteet ja syntymävuodet kootaan Suomi-Seuraan
 
Pyydämme teitä ystävällisesti ilmoittamaan Suomi-Seura ry:n jäseninä henkilökohtaisesti oleville jäsenillenne, että toivomme heidän toimittavan sähköpostiosoitteensa Suomi-Seuraan ja pitävän niin sähköposti- kuin postiosoitteensa ajan tasalla rekisterissämme.
Pyydämme jäseniä ilmoittamaan meille myös syntymävuotensa, mikäli he eivät ole sitä tehneet aiemmin. Kokoamme jäsentemme sähköpostiosoitteet rekisteriimme, jotta voimme jatkossa tiedottaa entistä tehokkaammin ja nopeammin ajankohtaisista Suomi-Seuraa koskevista asioista ja uutisista, esimerkiksi Suomen Sillan nettilehden ilmestymisestä ja koulutustapahtumista.
Henkilön on oltava henkilökohtaisesti Suomi-Seura ry:n jäsen saadakseen jäsenetumme. Jäsenyys jäsenenämme olevassa ulkosuomalaisyhdistyksessä tai -järjestössä ei riitä henkilökohtaiseen Suomi-Seuran jäsenyyteen.
Sähköpostiosoitteet sekä lähettäjän nimi, osoite ja maa sekä jäsennumero lähetetään osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
 
 
Suomi-Seura ry:n jäsenenä tuet työtä ulkosuomalaisten puolesta
 
Taloustilanteen kiristyminen aiheuttaa monenlaisia säästötoimia myös Suomessa, ja säästöt ulottuvat myös kolmanteen sektoriin, eli järjestöihin, joilla on yleensä niukat resurssit muutenkin. Tämä koskee myös Suomi-Seura ry:tä, joka on ainut ulkosuomalaisia edustava ja heidän asioitaan hoitava taho Suomessa. Ulkosuomalaisten etu-, asiantuntija- ja palvelujärjestö Suomi-Seura ry  
on vuodesta 1927 lähtien toiminut ulkosuomalaisten siteenä Suomeen ja Suomen siteenä ulkosuomalaisiin.
Seuran neuvontapalvelu neuvoo mm. Suomesta muutossa ja paluussa Suomeen, sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä järjestää koulutustilaisuuksia ja laatii maastamuuttoon ja paluumuuttoon liittyviä oppaita. Seura jakaa apurahoja ulkosuomalaisten yhdistyksille ja tiedotusvälineille. Seura järjestää vuosittaisen suomen kielen kurssin ulkosuomalaisille ja heidän jälkeläisilleen.
Ulkosuomalaisparlamentti perustettiin vuonna 1997 Suomi-Seuran aloitteesta, ja seura toimii USP:n sihteeristönä. Suomi-Seura ja ulkosuomalaisparlamentti ajavat ulkosuomalaisten asioita Suomessa konkreettisesti tapaamalla jatkuvasti muun muassa ministereitä, kansanedustajia ja virkamiehiä. Ulkosuomalaisparlamentin tähänastisista saavutuksista merkittävimpiä ovat muiden muassa kaksoiskansalaisuus, ulkomaille maksettavien eläkkeiden verotuksen korjaus, suomenkielisen harjoittelijaohjelman saaminen ulkosuomalaisten hoivakoteihin ja Suomi-koulujen tuen korottaminen.
Muistutamme, että ulkosuomalaisparlamentilla ei ole omaa rahoitusta, eli seura rahoittaa myös sen toiminnan.
Lisäksi seura julkaisee jäsenlehteä ja seuran kautta voi tilata suomalaisia tuotteita. Seuran jäsenet saavat kattavaa neuvontaa, alennuksia seuran koulutuksista, monista tuotteista (mm. monien  
kustantajien kirjoista) ja palveluista sekä jäsenlehden.
Jos Suomi-Seuraa ei olisi, ei olisi siis mm. näitäkään asioita:
- ulkosuomalaisparlamenttia
- ulkosuomalaisten jatkuvaa ja aktiivista edunvalvontaa Suomessa
- suoraa yhteyttä Suomen valtiovaltaan ja viranomaisiin
- asiantuntevaa henkilökohtaista neuvontaa Suomesta muuttajille ja Suomeen palaajille
- apurahoja ulkosuomalaisjärjestöille ja -medialle ja tukea Suomi-kouluille
- kielikurssia ulkosuomalaisille
- kirjalahjoituksia ulkosuomalaisjärjestöille
- ulkosuomalaisille suunnattua tiedotusta heitä koskevista asioista
- Suomen Silta -lehteä
Suomi-Seura ry tarvitsee toimintansa jatkumisen tueksi jäsenistöä, niin entisten jäsenten pysymistä jäseninä kuin runsaasti uusia jäseniä. Tukekaa ulkosuomalaisten ainoan edunvalvojan työtä liittymällä jäseneksi niin järjestönä kuin yksityishenkilöinä, kertokaa Suomi-Seurasta tilaisuuksissanne ja kehottakaa sukulaisianne ja ystäviänne liittymään jäseneksi. Kukaan muu ei aja ulkosuomalaisten asioita Suomessa. Maailmalla toimivien Suomi-seurojen jäsenet eivät ole Suomi-Seura ry:n jäseniä henkilökohtaisesti, vaikka seura olisikin Suomi-Seura ry:n jäsenjärjestö.  Suomi-Seura ry:n jäsenedut saadakseen on siis oltava henkilökohtaisesti jäsenemme. Henkilöjäsenen jäsenmaksu on 35 euroa ja samassa taloudessa asuvan perheenjäsenen jäsenmaksu 17 euroa.
Ota yhteyttä: www.suomi-seura.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh./tel. +358-9-6841210, fax +358-9-68412140
 
Sutinat on myös Internetissä
Sutinat-tiedotteemme on luettavissa Suomi-Seura ry:n Internet-sivulla www.suomi-seura.fi kohdassa ”Ajankohtaista”. Jos esimerkiksi kadotat sähköpostissa saamasi Sutinat, voit käydä lukemassa sen ja aiempiakin Sutinoita kotisivultamme.
 
Anna Suomi-Seuran jäsenyys lahjaksi
 
Suomi-Seura ry:n jäsenyys on hyvä lahja: jäsenlehden Suomen Sillan lisäksi jäsenet saavat alennuksia koulutuksistamme, oppaistamme, Tuotevälityksen tuotteista ja lukuisista liikkeistä Suomessa. Jäsenmaksulla tuet työtämme ulkosuomalaisten etujen edistäjänä.
Mikään muu taho ei tee tätä työtä eli toimi ulkosuomalaisten edustajana Suomessa.
 
Suomi-Seura ja USP ovat Facebookissa
 
Suomi-Seura ry ja ulkosuomalaisparlamentti tiedottavat myös Facebookissa. Tervetuloa faneiksemme ja saamaan tiedotteitamme myös sitä kautta!
 
 
Hyvässä seurassa jo 89 vuotta: Suomi-Seura ry vuodesta 1927
 
Suomi-Seura ry on ulkosuomalaisten etu-, neuvonta- ja asiantuntijajärjestö, joka tarjoaa ulkomaille muuttaville, siellä asuville ja Suomeen palaaville neuvontaa mm. sosiaaliturva-, verotus- ja eläkeasioissa sekä paluumuuttoon liittyvissä kysymyksissä, koordinoi yli 20 maassa toimivaa tukihenkilöverkostoa ja toimii vuonna 1997 perustetun ulkosuomalaisparlamentin sihteeristönä. Kesäisin seura järjestää Helsingissä suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin kurssin ulkosuomalaisille, heidän jälkeläisilleen ja puolisoilleen sekä muille Suomesta ja suomen kielestä kiinnostuneille. Seura julkaisee kuudesti vuodessa ilmestyvää Suomen Silta -lehteä.
Lisätietoja: www.suomi-seura.fi
 
 
Seuraava Sutinat-järjestötiedote ilmestyy kesäkuun 2016 alussa.
 
MAINOS
Rockia & Itsemääräämisoikeutta
 
Itsemääräämisoikeus lukee jo laissakin, se on meidän perus- ja ihmisoikeus, joka antaa meille riippumattomuuden muista meitä itseämme koskevissa asioissa. Potilaan itsemääräämisoikeus on sosiaali- ja terveydenhuollon johtava periaate, jonka perusajatus on se, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen itsensä kanssaan. Kunhan vain olisi ne paljon puhutut resurssit käytössä!
Lue koko kirjoitus osoitteessa: http://sisaltoaelamaan.fi/itsemaaraamisoikeudesta/
Sisältöä elämään!® hoiva- ja hyvinvointipalvelut tarjoaa senioreille, ikääntyville ja muille apua tarvitseville hoiva- ja hyvinvointipalveluja pääkaupunkiseudulla ja kehyskunnissa.
Tavoitat meidät: http://sisaltoaelamaan.fi/yhteydenotto tai puhelimitse +358 (0) 10 524 0300 arkisin 8.30 - 17.30
Seuraa meitä Facebookissa: fb.com/Sisaltoaelamaan.fi
Seuraa meitä Twitterissä: @SisElm2013
Puheluiden hinnat 010-alkuisiin numeroihin: Kiinteän verkon liittymästä 8,35 snt / puh + 6,00 snt / min. Matkaviestinverkon liittymästä 8,35 snt / puh + 17,17 snt / min. Hinnat sisältävät alv 24 %.  Ulkomailta soitettaessa hinta on sama kuin puhelun hinta Suomeen.
 
Mikäli haluat liittää postituslistalle uuden yhdistyksen tai yhteisön tai erota listalta, lähetä viesti osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.